Fort Royalin motellissa saatiin vielä illalla viimein tilattua sitä pitsaa huoneeseen, ja oli muuten yks parhaista pitsoista mitä kumpikaan on ikinä syöny! Tämä huoneen ovelle toimitettuna plus pieni juoma ja tipit kustansi n 25$.

IMG-20180724-WA0016.jpgKyllä, siinä on ananasta! NAM!

Aamulla suunnattiin kohti Washington DC:tä. Jätettiin auto Pentagonin liepeille parkkihalliin. Ilma oli sateinen joten käväistiin Bed, Bath and Beyond myymälässä hakemassa Teijalle sateenvarjo ja lähdettiin kävelemään Arlingtonin kansalliselle hautausmaalle. Sinne on haudattu amerikkalaisia sotasankareita ja heidän puolisoitaan, valkoisten hautakivien rivit ulottuvat silmänkantamattomiin.

IMG_1414.jpgIMG_1420.jpg

Arlingtonin läpi käveltyämme suuntasimme metroon, josta ostettiin molemmille metropassit 2$/kpl ja ladattiin niihin arvoa 10$ per passi. Passeilla pääsi sitten kulkemaan portista mennen tullen ja matkan maksu veloitetaan sen perusteella minkä aseman portista kuljet sisään ja mistä ulos. Kätevää!

IMG_1429.jpgUS Capitol

Metrokarttaa oli suhteellisen helppoa tulkita ja löydettiin vaivatta oikea linja ja suunta. Syötiin metroa odotellessa vielä pikainen, jo tutuksi tullut, banaaniaamupala.

Jäimme pois Federal Triangle -asemalla. Ensimmäisenä käveltiin J. Edgar Hoover Buildingin edustalle. Kyseessä siis FBI:n päämaja, joka oli tottakai pakko nähdä, vaikka ei nyt sisällä käytykään. Sinne kyllä pääsee myös kierrokselle niin halutessaan.

IMG_1430.jpgIMG_20180724_224702.jpg

IMG_1427.jpg

IMG-20180724-WA0007.jpgTrumppihotelli!

Jatkettiin matkaa kohti Valkoista taloa ja Washington Monumenttia. Kävelyä oli tässä välissä ehkä parin, kolmen mailin verran, nyt ei ollut gps päällä :P. Valkoista taloa oli ihmettelemässä muutama muukin turisti, 80% kaikista taisi Aasiasta päin olla. :D. Saatiin kuitenkin kuvia mekin! Trumppi ei nyt suostunu ottaan meitä vastaan, ehkä ens kerralla.

IMG_1433.jpgIMG_1435.jpg

Washington Monument näkyy hienosti jo Valkoisen talon edustaltakin, mutta me käveltiin ihan viereen, ehkä joku puolen mailin matka. 

G0199037.jpgIMG_1442.jpgIMG_8495.jpg

IMG_1446.jpgLincoln Memorial, kuvattuna Washington Monumentilta

Kepin ihastelun jälkeen otettiin taas lähimmältä metroasemalta juna ja ajettiin Pentagon -asemalle. Pentagoniinkaan ei lähdetty sisälle kierrokselle, vaan töllisteltiin vaan ulkona. IMG_20180724_130319.jpgPentagonin pihalla.

Pentagonilta lähdettiin takaisin autolle. Ajettiin Marylandin läpi pysähtymättä muutamia kuvia samalla räpsien.

IMG-20180724-WA0033.jpg

Tosi monessa talossa on jossain seinässä näkyvillä tähti. Ne eivät ole koristeita vaan niillä on väristä riippuen eri merkitys liittyen sotaan, esimerkiksi onko talon asukas menehtynyt sodassa tai tällä hetkellä palveluksessa.

IMG-20180724-WA0028.jpgTässä talossa on ruskea tähti joten siinä asuu sotaveteraani.IMG-20180724-WA0025.jpgIMG-20180724-WA0041.jpgIMG-20180724-WA0046.jpgSuuret maissipellot tarttee suuret kastelujärjestelmätIMG-20180724-WA0049.jpgIMG-20180724-WA0036.jpgIhmeteltiin näitä tosi matalalla roikkuvia liikennevaloja, rekkojen katot melkeen viistää.

Seuraava pysähdys oli Lewesin pikkukaupungissa Delawaressa. Sieltä kulkee lautta lahden yli Cape Mayhin New Jerseyhin. Meillä ei ollut muuta aikataulua kuin että ehdittäisiin päivän viimeiseen lauttaan, mutta oltiin paljon aikaisemmin Lewesissä ja sataman portille saapuessamme seuraavan lautan lähtöön oli 4 minuuttia, meillä kävi siis uskomaton tuuri! Olimme viimeiset lauttaan pääsijät. Matka lahden yli oli erittäin keinuva kovan tuulen vuoksi ja kesti noin puolitoista tuntia. Jari vetäisi yhden olusen ja kulutettiin aikaa kiroilemalla huonosti toimivan lautan wifin kanssa.

IMG-20180724-WA0037.jpgMeidän Infiniti letkan viimeisenäIMG-20180724-WA0027.jpgIMG_20180724_162319.jpgIMG-20180724-WA0031.jpg

Kovasta merenkäynnistä huolimatta päästiin ehjinä Cape Mayhin ja matkalla seuraavan yön majapaikkaamme käytiin vielä Walmartissa täydentämässä suklaa- ja sipsivarastoja ja vähän shoppailemassa muutenkin.

IMG_20180724_185232.jpgPitäähän siellä Seinämartissa vähän perseilläkin =D

Yöpaikka löytyi jälleen Motel 6:sta Glassborosta, New Jerseystä. Tilattiin taas pitsa, tällä kertaa Pizza Hutista. Ei ollut yhtä hyvää kun edellinen, mutta oikein syötävää!

Na%CC%88ytto%CC%88kuva%202018-7-24%20kel

Keskiviikko olikin sitten kunnon ajopäivä. Ensimmäsenä suunnistettiin kohti Philadelphiaa Pennsylvaniassa. Siitä pyyhkästiin vaan ohi.

IMG_1451.jpgPhiladelphia pilvessä

Vietettiin päivä jonottamalla ruuhkassa ja makselemalla tietullimaksuja, alkaa hoitua jo aika rutiinilla. Ikkuna auki, vauhdissa rahat kouraan akalle tai ukolle ja ei muuta kun nasta lautaan.

IMG_1455.jpgTullihommia

IMG_1461.jpgIMG_1474.jpgRuuhkaa, seisottiin jonoissa noin parisen tuntia ainakin yhteensä.

Katsastettiin myös New York uudestaan vähän eri näkökulmasta kun ajettiin ohi. Tuo paikka kannattaa kyllä kiertää kauempaa jos ei halua ruuhkassa istua...meinas usko loppua.

IMG_1472.jpgIMG_1463.jpgNew YorkIMG_1481.jpgGeorge Washington Bridge

Kun auton mittariin oli kertynyt 2200 mailia (3500km) 7 päivän aikana, oli Teijan vuoro hypätä ensimmäistä kertaa Infinitin puikkoihin.

IMG_8497.jpg

Typy otti homman heti haltuun ja pyyhkäistiin läpi kolmen osavaltion Maineen asti Portlandiin. Infiniti sai kakkoskuskilta kehuja koko matkan ajan eikä ihme. Onhan se pehmeää, tehokasta ja hiljaista kyytiä. Melkein kuin omalla Lexuksella ajelisi =)

Päivän saldo oli autossa istumista n.11h. 500 mailia ja osavaltiot New Jersey, Pennsylvania, New York, Connecticut, Rhode Island, Massachusetts, New Hampshire ja lopulta Maine. Tällä hetkellä Jartsalla on käytynä 33kpl Ameriikan osavaltioita. 

Matkalla ei siis ihmeitä tapahtunut. Aikataulu on hyvinkin rajallinen ja panostettu tiettyihin paikkoihin etukäteen matkaa suunnitellessa. Sillä näitä älyttömiä ajopäiviä tulee tälle reissulle useampiakin =)

Kävimme syömässä pariin otteeseen hyvät mätöt 

IMG_20180725_092136.jpgAamiaistaValokuva%20henkilo%CC%88lta%CC%88%20JariSapuskalla Deadhamissa

IMG_20180725_165855.jpgSiis mihin päin tästä pitäis lähteä?!?

IMG_1485.jpgIMG_1487.jpgTarvii kinkkua =)

IMG_1491.jpgNa%CC%88ytto%CC%88kuva%202018-7-25%20kel

Yllätys, yllätys, yöpaikka Portlandissa löytyi jälleen Motel6:sta. Mitäs sitä hyvää vaihtamaan. Hinnat Portlandissa on aika korkealla, tämä yö kustansi kaikkein eniten näistä motelliöistä, 94€/yö.