Jossain päin välillä Maine - Vermont räpsittyjä kuvia:

Portlandista lähdimme aamulla ajamaan kohti New Hampshiressa sijaitsevaa White Mountains -vuoristoa. Ajeltiin kivoja pikkuteitä ja pienten kylien läpi noin puolentoista tunnin ajan. Tarkoituksenamme oli haikkailla Mt Lafayettelle ja löysimmekin oikean vaellusreitin helposti. Jätettiin auto parkkiin vuoren juurelle ja lähdimme kävelemään ylös pitkin Falling Waters -reittiä. Emme päässeet kovinkaan pitkälle, kun vastaan tuli vuolaasti alas vuorelta viertaava koski. Se piti ylittää jalkaisin ja homma näytti suhteellisen vaaralliselta. Meinattiin luovuttaa koko homma, mutta pääsimme kuitenkin kosken toiselle puolelle riisuttuamme kengät ja sukat. Vuoristossa vesi on muuten aika kylmää....hrrr!!

Huomatkaa hevarivarvas!

Koskenylityspaikka nro 1. Tästä mentiin vielä yli että heilahti.

Jatkoimme matkaa ja menimme vielä kerran saman virran ylitse, mutta huomattavasti rauhallisemmasta virtauskohdasta. Luovutimme vasta seuraavan koskenylityksen kohdalla, sillä se näytti liian vaaralliselta ja syvältä ylitettäväksi. Tulimme siihen tulokseen, että reitti ei normaalisti olisi noin vaikea, vaan viimeaikaiset sateet ja tulvat ovat tehneet tehtävänsä myös tällä alueella. Käännyimme siis takaisin, jouduimme ylittämään samat koskipaikat vielä uudelleen ja lopulta löysimme takaisin autolle. Vähän jäi harmittamaan koko homma, mutta eihän luonnonvoimille mitään mahda. Saatiin kuitenkin hiki pintaan ja vähän harjoitusta tulevia haikkailuja varten.

Tässä meidän epäonninen haikki.

Epäonnisen haikkailuyrityksen jälkeen käytiin shoppailemassa vähän lisää kissapaitoja Walmartista ja ajettiin hotellille. Majapaikkamme sijaitsi St. Johnsburyssä New Hampshiressä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Mt Lafayettelta, joten meillä jäi kivasti aikaa illasta käydä myös syömässä. Valittiin sapuskointipaikaksi Anthony´s Diner. Ihan ok sapuskaa saatiin, burgeria ja sipulirenkaita, ei mitään kummallista. Paitsi paikan kaalisalaatti oli taivaallista! <3 Olis voinu syödä pelkästään sitä...:P Palattiin takaisin hotellille ja vetäydyttiin unten maille jo klo 20... 

WTF Walmart?

Ihan hienot on maisemat noilla main.Fairbanks Inn hotellin uima-allas(St. Johnsbury), harmi kun ei kelit ollu suotuisat, täällä olis viihtynyt!

Nukuttiin makeat 12h eli herättiin noin kasilta. Unet teki oikeen hyvää ja harvinaisen huoneen hintaan kuuluvan suppean aamupalan jälkeen lähdettiin ajamaan noin parin tunnin matka Mt Mansfieldille, Vermontiin. Päästiin ajamaan autolla lähes vuoren huipulle asti, vuoren juurella meiltä perittiin tietullimaksuna n. 30$ ja käynti huipulla oli kyllä sen arvoista. Tie huipulle oli hyvin mutkaista ja jyrkkää soratietä, apukuski vähän joutui jännittämään...=). Ylös kuitenkin päästiin. Luultiin että meidän n. 1,5km vaellusreitti olisi hyvin helppo ja huipulla on nopeasti käyty, niin ei sitten syöty edes mitään lounasta ennen kävelemään lähtöä. Olisi ehkä kannattanut, sillä reitti oli tosi kivikkoinen ja paikoin mentiin aika jyrkästikin ylöspäin, hiki tuli ja energian tankkaaminen ei olisi ollut yhtään huono juttu.

Just shut up and take my money! Kurjainen soratie ylös maksoi 33$Huolestunut ilme on aina hyväksi haikkailemaan lähtiessäHuipulla tuulee.

Reitin varrella oli paikoin ihan sumuista ja välillä näkyvyys oli oikein hyvä. Huipulta ei nähnyt mitään.Tässä näkyy tuo kävelyreitti hyvin, kivikkoista menoa. Reitiltä ei saanut poiketa, alueen kasvillisuus oli hyvin suojeltua.Mihispäin pitikään lähteä?

Mount Mansfield 1339mOli siellä jotain Jeesustelijoitakin Kuinka pitkästi vielä?!

Autolla pääsi kuitenkin suhteellisen lähelle huippua

Reitin maisemat olivat omaa luokkaansa! Tätä haikkailureittiä voi suositella kyllä muillekin, lastenkin kanssa voi mennä, kannattaa vaan laittaa hyvät kengät jalkaan. Reitillä oli paljon liukkaita kiviä ja askeleitaan sai varoa koko ajan. Mutta tosi mielenkiintoinen paikka kyllä.

Siitäpä sitten hymy naamalla kohti Kanadaa ja Montrealia jossa saamme levähtää kokonaiset kolme yötä Heavy Montreal festivaalin tiimellyksessä =)

Rajalla meni ehkä puolisen tuntia jonottaessaMontrealissa toinen mokoma ruuhkassa. Pojat rakentelee uutta siltaa.Näkymät Hotelli Bonaventuren ikkunasta

Rajanylityksessä tuli vastaan virkaintoinen tullivirkailija joka kyseli mahottomia meidän tarkoitusperistä Kanadan mailla. Ihmetteli kovasti että voiko ihmiset tulla ihan Suomesta asti yhdelle metalli-festareille... Onhan meillä kuitenkin kuukauden roadtrippi meneillään Pohjois-Amerikan ihmetyksiä seuraillen... Kyseli työpaikat ja toimenkuvat, onko aseita autossa jne...

Pääsimme kuitenkin läpi täysin pistein!